Takaisin hevoslistaukseen      virtuaalihevonen
Ulkoasu © M Layouts
Ulkoasun kuva © Ulf Bodin (CC BY-NC-SA 2.0)
Hevosen kuvat © Luvat on.
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 3.10.2015 4v. 03.01.2016 - 8v. 03.03.2016)
Säkäkorkeus, väri 156cm, musta
Rekisterinumero VH15-018-1661
Omistaja Jenna, VRL-03515
Koulutustaso Va B, 100cm, helppo
Kasvattaja Harmonia

Harmonian Eloisa on osuvasti nimetty, sillä tamman kanssa ei todella tule tylsää. Osallistuu mielellään aivan kaikkeen tekemiseen, oli kyseessä sitten vain päivittäinen harjaus tai kengitys. Toisinaan tämä on varsin raivostuttavaa mutta eipä tälle kukaan voi olla vihainen kovin pitkään. Elli haluaa tutkia satulan tai loimen ennen kuin sen saa selkään mutta muuten ei pitäisi olla ongelmia. Pestessä saa hoitajakin suihkun samaan hintaan, sillä sienen jäädessä Ellin ulottuville on sitä kiva ravistella niin, että vesi ja saippua lentävät.

Ratsuna erinomaiset liikkeet omaava tamma on varustettu kovalla työmoraalilla, jolloin leikkiminen loppuu kuin seinään. Mikään automaatti Elli ei kuitenkaan ole mutta perustaitoinen ratsastaja saa tammasta jo paljon irti. Pääasiassa kulkee hyvin takaosallaan ja tekee mitä pyydetään. Kouluratsuna kärsivällinen mitä tulee toistoihin mutta mikään erityisen näyttävä tamma ei ole. Lisää hyvin mutta muuten tekniikka on kohtuullinen.
Esteillä Elli on paremmin kotonaan mutta saattaa herkästi innostua pitkillä väleillä. Ei suoranaisesti kuumene mutta on silti hyvä tehdä pari ylimääräistä puolipidätettä sinne tänne. Hyppää melko hyvällä tekniikalla. Muurityyppiset esteet saavat tamman hieman epäröimään mutta ratsastajan tuella niistäkin mennään yli reippaasti. Maastossa vaatii hieman enemmän apua ponnistuspaikan kanssa kuin rataesteillä mutta muuten ei metsikössäkään esteitä jännitä.
Maastoillessa Elli innostuu herkästi ja saa intoilullaan muutkin pyrähtelemään ja steppailemaan, joten säikkyherkkien ratsujen kanssa ei kannata samalla kertaa lähteä. Ei varsinaisesti tunnu pelkäävän mitään mutta kunhan nyt hölmöyttään välillä pomppii sinne tänne.

Vieraissa paikoissa Elli on melkein mahdoton halutessaan tutkia, jos vaikka joku tulisi rapsuttamaan tai tarjoamaan herkkuja. Ei stressaa mutta se häseltäminen kuluttaa energioita. Lämmittely on hyvä pitää lyhyenä ja napakkana, jotta sitä virtaa riittää vielä kisasuoritukseenkin.

i. Seljasaaren Aarre
VH15-018-2325
161cm, trn
KTK-III
ii. Lakean Antipas VH11-018-0929
160cm, rn
KTK-II, KRJ-I
iii. VIR MVA Ch Metsäkartanon Reemus VH11-018-0291
162cm, vprt
KTK-II, KRJ-I
iie. Ch Koistilan Lumiriia VH06-018-9846
161cm, rn
SV-I, KTK-II, KRJ-II
ie. Koston Jasliina VH11-018-1657
153cm, prt
KTK-II
iei. Koston Jörö-Jukka VH11-018-1635
155cm, m
KTK-III
iee. Jäpäkän Jasna VH11-018-1023
155cm, rt
KRJ-III, YLA3
e. Joogin Elovilja
VH15-018-1476
152cm, mkm
KTK-III
ei. Joogin Taikatalismaani VH12-018-1049
157cm, prt
KTK-II, SV-I
eii. VIR MVA Ch Nefertarin Merlin VH00-018-9168
159cm, tprt
KTK-III, ERJ-I, SLA-I
eie. VIR MVA Ch Platinamuru KISS VH12-018-0193
156cm, rt
KTK-II, YLA2
ee. Joogin ElonhenkäysVH15-018-0884
148cm, km
KTK-II
eei. Joogin Elämännälkä VH13-018-0170
164cm, tprt
KTK-II, YLA3, KERJ-I, SV-I
eee. Joogin Tuuliviiri VH13-018-1063
152cm, km
KTK-III, ERJ-I, KERJ-I

Isälinja: Seljasaaren Aarre - Lakean Antipas - Lakean Reemus - Vikkori (4)
Emälinja: Joogin Elovilja - Joogin Elonhenkäys - Joogin Tuuliviiri - Pohjolan Tuuli-Kuiskaus (4)

29.03.2020 t. Räiskyvän Elviira (i. Haavelaakson Valtteri)
13.08.2019 o. Räiskyvän Tommo (i. Haltiasalon Tenho)

Hyppykapasiteetti ja rohkeus Nopeus ja kestävyys Kuuliaisuus ja luonne Tahti ja irtonaisuus Tarkkuus ja ketteryys
726.45 p. 362.50 p. 897.28 p. 904.89 p. 0.00 p.
ERJ KRJ KERJ VVJ
1623.73p (vt. 4) 1802.17p (vt. 5) 1088.95p (vt. 3) 897.28p (vt. 2)

28.6.2020 Kouluvalmennus, valmentajana enna
Tällä kertaa olin suunnitellut Jennalle ja ratsulleen Ellille ihan erilaista tehtävää kuin viimeksi. Edelliskerralla treenasimme avotaivutusta, tänään tarkoituksena oli harjoitella lisättyjä askellajeja ja mahdollisesti myös hieman laukanvaihtoja lopputunnista, jos siihen jäisi aikaa. Aloitimme tuttuun tapaan verryttelemällä ensin ravissa ja sitten laukassa, tarkoituksena saada Elli hyvin avuille ja notkeaksi. Koska ratsukko oli jo entuudestaan tullut minulle vähän tutuksi, osasin heti keskittyä mahdollisiin ongelmakohtiin ja auttaa niiden kanssa. Montaa ongelmaa ei Ellin kaltaisen kuuliaisen ja rehdin ratsun kanssa ollut, mutta lähinnä hienosäätöä yhteistyön parantamiseksi.

Alkuverryttelyn jälkeen aloimme harjoittelemaan ravilisäyksiä. Ensin treenasimme niitä lävistäjällä, missä haimme selkeää, hyvää lisäystä. Alkuun Ellin askel jäi turhan lyhyeksi ja saimme vähän kaivamalla kaivaa kunnolliset lisäykset esiin, mutta kyllä nekin sieltä lopulta löytyivät. Kun lisäykset sujuivat lävistäjällä hyvin, jatkoimme tehtävää uralla. ”Pitkillä sivuilla lisäykset, lyhyillä sivuilla voisit jopa hieman koota sitä. Ei mitään tiukkaa pakettia haeta, mutta pikkaisen kerätään tammaa lyhyemmäksi”, selitin ja Jenna lähti suorittamaan. Nyt kun mukaan otettiin myös kokoamista, lisäyksiinkin saatiin enemmän voimaa. Elli tuntui tykkäävän tehtävän vaihtelevuudesta, koko ajan sai keskittyä siihen, mitä ratsastaja seuraavaksi pyytää. Sain nähdä oikein hyviä pätkiä sekä lisäyksissä että kokoamisissa ja päätimme lopuksi ottaa vielä muutaman, rennon laukanvaihdon käynnin kautta. ”Tuut lävistäjälle ja vasta ihan lävistäjän lopussa ennen uralle palaamista vaihto käynnin kautta”, selostin ratsastajalle. Ratsukko teki sujuvia vaihtoja, joskin tamma meinasi vähän innostua parilla ensimmäisellä yrittämällä. Hyvien toistojen jälkeen ratsukko sai jäädä loppuverryttelemään kevyessä ravissa itsenäisesti.

27.6.2020 Kouluvalmennus, valmentajana enna
Pääsin taas valmentamaan Jennaa hänen ihanien suomenhevostensa kanssa ja tällä kertaa ratsuksi valikoitui Elli. Aloitimme työskentelyn käynnissä, pyrkien saamaan takaosaa hyvin alle ja tamman kulkemaan rennosti, mutta reippaasti eteen. Elli vaikutti rehdiltä ratsulta, jolta ei paljoa tarvinnut pyytää, jotta se teki toivotut asiat. Kun ratsu oli saatu käynnissä vetreäksi, oli aika aloittaa verryttely ravissa. Ratsukko keventeli kepeää ravia uraa pitkin tehden isoja voltteja ja kiemuroita. Tarkoituksena oli taivutella tamman kaula ja kyljet hyvin heti alusta alkaen. Opastin välillä Jennaa korjaamaan istunnassaan pieniä virheitä, kuten jalan asentoa ja parantamaan kyynärpään kulmaa, mutta muuten meno näytti hyvin siistiltä ja harmoniselta. Ratsukko laukkasi vielä muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan ennen päivän tehtävään siirtymistä.

Harjoittelimme tänään avotaivutusta seuraavanlaisesti: ensin pitkän sivun alussa tehtiin voltti, josta uralle palatessa jatkettiin avotaivutuksella. Voltin avulla saataisiin jo hyvä taivutus aluille, jota vain jatkettaisiin uralla. Pitkän sivun lopussa suoristus, kulman ratsastus ja lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle, jossa tehtiin avotaivutus samaan suuntaan kuin uralla. Ennen käännöstä suoristus ja suunnan vaihto joka kerta. ”Aloitetaan käynnissä, tulkaa vaan”, sanoin ja ratsukko aloitti työskentelyn. Koska olimme jo alkuverryttelyssä taivutelleet hyvin Ellin vetreäksi, tehtävä sujui helpommin. ”Käytä ulkopohjetta hieman taaempana, jotta takaosa pysyy uralla”, neuvoin ratsukon tehtyä voltin ja aloitettua avotaivutuksen. Ratsu kuunteli tarkasti ohjeita ja reagoi niihin nopeasti.

Muutaman onnistuneen kerran jälkeen annoin ratsukolle luvan jatkaa tehtävää ravissa. Nyt saimme alkuun hioa enemmän Elliä oikeaan asentoon ja pysymään siinä. Se taipui todella hyvin, mutta takaosa meinasi lähteä jatkuvasti omalta uraltaan seikkailemaan ja keskityimmekin saamaan sen kohdilleen. Jenna ratsasti hyvin siististi, välillä muistuttelin ulkopohkeen paikasta. Pikkuhiljaa saimme muovattua avotaivutuksen todella sujuvaksi ja lopputunnista tehtävä sujuikin helposti. ”Okei, eiköhän tän jankkaaminen riitä tähän, tosi hyvää työskentelyä ja sait hyvin korjattua tamman takapään mukaan tehtävään”, kehuin Jennaa hyvästä työskentelystä ja annoin luvan aloittaa loppuverryttelyn.

Kantakirjattu 20.1.2019 ratusuunnalle KTK-III palkinnolla pistein 17 + 17 + 17 + 16 = 67p.

Elli kävi RHLA:n tilaisuudessa kesäkuussa 2020 ja palkinnoksu tuli Superior Grade (SG)

Elli on 3 Star palkittu RMP:ssä

2.9.2020 Haltiasalo - irtoSERT (pt. alaera)
2.9.2015 Haavelaakso - irtoSERT (pt. Siiri K.)