Räiskyvän suomenhevoset

Sukulaiset

Isälinja: Kurjen Oinaankehrä - Vaniman Kuuritari - Vaniman Kuusnelonen - Kuusenkerkkä (4)
Emälinja: Elohiljan Tsaarinhirsi - Hirrenhiljaa - Hirttovalkea - Hirsipuutarha (4)

Jälkeläiset

Kurjen Vuohiruhtinas on pikku varsana saanut emältään säntillisen kasvatuksen eikä nuorenakaan Ruttu esittänyt suurempia teini angsteja tai turhia hormonihuuruiluja nähty. Rutun kanssa pystyy toimimaan lähes kuka vain kunhan huomioi sen olevan loppujen lopuksi kuitenkin ori. Harjaaminen ei erityisesti tuota ongelmia, mutta etenkin orin huonoina päivinä voikko ei väistä vaikka kuinka tuuppii eikä kaviotkaan nouse yhtä jouhevasti kuin normaalina päivänä.
Varustaessa Ruttu on oikeastaan aina aloillaan eikä tuota harmaita hiuksia kenellekään. Kuolainten kanssa ori saattaa olla hieman nirsompi mutta ei Rutulle toistaiseksi ole koskaan tarvinnut maustettuja kuolaimia hankkia. Suu on kyllä tutkittu, ettei siellä mitään rakenteellista ole, joten mene ja tiedä miksi joskus kuolaimet eivät vain meinaa sopia suuhun.

Ratsuna Ruttu on vakavamielinen emänsä tapaan. Sen kanssa uusien asioiden opettelu on ollut varsin helppoa mutta toisaalta ori ei samaan asiaan jaksa keskittyä kovinkaan monen toiston verran. Parhaimpana askellajina uskallan mainostaa orin laukkaa, jota on myös useat valmentajat ja tuomarit kehuneet. Ravi taas tuntuu usein olevan vähän matalaa ja maahansidottua mutta aina ollaan kouluradoista läpi päästy. Ne prosentit on sitten eriasia - eikä nyt keskustella siitä!
Hyppääjänä Ruttu on erinomainen. Se ei ehkä hyppää kauhean korkealle mutta teknisesti se on taitava. Orin kanssa voi oikeastaan hypätä mitä vain missä vain eikä erilaiset koristeetkaan tunnu vaikuttavan voikon mielenlaatuun milläänlailla. Maastossa Ruttu intoutuu helposti, joten lähestymisien kanssa tulee olla tarkkana.
Ruttu on sellainen joka tädin kuljetin kun maastoon lähdetään vain haahuilemaan, sillä oria ei tunnu hetkauttavan lintuparvet tai irti olevat koiratkaan. Se on tyyni ja rauhallinen eikä käy kierroksilla edes muiden lähtiessä kuin tykin suusta.

Vieraissa paikoissa Ruttu on sellainen vakaa ja rauhallinen, jonka tietää pysyvän aisoissa ja aloillaan. Sellainen, että kisaaja saa ihan rauhassa hermoilla ilman, että hevonen on pelkkä hermokimppu. Ratsastajan omasta mielentilasta riippuen suoritus sujuu miten sujuu. Mikäli koulurata onnistuu on voikko ihan pätevä pistesijan tavoittelija.
Matkustajana Ruttu osaa arvostaa omaa rauhaansa (ja heinäverkkoa) mutta ei se vedä hernepeltoa sieraimeensa kaveristakaan.

16.10.2023 Kouluratsastusta Siiri Höglundin kanssa (VRL-14355)

Kun Oliver lähti pitämään Manner-Suomeen valmennuksia, pakkasin myös kimpsut ja kampsut kasaan käydäkseni mantereella tervehtimässä muun muassa vanhempiani ja tuttujani. “Sut kutsuttiin myös Räiskyvään. Jenna jutteli, että sillä olisi joku ori, josta varmasti pitäisit.” Oliver sanoi, kun oli lyönyt valmennuspäivänsä lukkoon. Emmin hieman, mutta loppuviimein suostuin tarjoukseen - olimmehan joskus vuosia vuosia sitten olleet Jennan kanssa paljonkin tekemisissä, ja oli kiva nähdä häntä (ja no, myös hänen hevosiaan!) pitkästä aikaa.

Räiskyvään saavuttuamme Jenna tuli meitä iloisesti vastaan, ja ohjasi minut tallin uumeniin. “Tämä on tälläinen.” Jenna sanoi ja pysähtyi voikon orin karsinan eteen. “Se on ihan hauska, mutta vähän vakavamielinen. Laukka sillä on suomenhevoseksi todella hyvä, mutta ravi vähän tehotonta ja maahansidottua.” Jenna selitti, ja työnsi kättään kalterien välistä rapsuttaakseen kullanhohtoista hevostaan. “Mä oon vähän miettinyt, että laittaisin sen talvikaudeksi treeniin johonkin muualle ja mietin vähän, oisko sulla ja Oliverilla mahdollisesti aikaa ja halua.” nainen jatkoi. Kuuntelin naista intensiivisesti, ja nyökkäilin tämän puheelle. “No itseasiassa meiltä lähtee marraskuussa useampi nuori talvilomille joita ollaan laitettu Oliverin kanssa kimppaan, niin periaatteessa miksi ei. Laitetaan satulaan, ja katsotaan millainen se on. “ hymähdin.

Orin selkään päästyäni lähdin taivuttelemaan tätä kaikissa askellajeissa. Ruttu oli pohkeelle vähän hidas ja noin muutoinkin jähmeä, mutta viisitoista minuuttia hevosta ravuutettua ja laukkuutettuani se alkoi lämpenemään ja pehmentymään. “Tämä on vähän sellaista mallia, että kovin montaa toistoa sen kanssa ei samaa tehtävää tehdä. Tulee näemmä helposti kovaksi. Mutta ei se mitään - sitten tehdään sama asia vähän eri tavalla niin saadaan mielenkiinto ja ennen kaikkea se pehmeys ylläpidettyä.” analysoin hevosen omistajalle, joka seurasi ratsutusta. Pidin tämänkaltaisten hevosten ratsastamisesta, sillä näiden hevosten selässä näki nopeasti oman kättensä jäljen ja mikä parasta - ei nämä tyhmiä ollut, vaan äärettömän viisaita, jotka haastoivat ratsastajaa ajattelemaan viittä metriä pidemmälle omaa tekemistään.

Kun Ruttu oli vertynyt, jatkoin sen kanssa työskentelyä muun muassa siirtymien, avo- ja sulkutaivutusten ja pohkeenväistön parissa. Kuten arvelin, Ruttu jäi alkuun vähän tahmeaksi ja varsinkin ravissa se pyrki matalaan, vähän etupainoiseen muotoon, mutta kun ratsastin oria sinnikkäästi siirtymien kautta takaosansa päälle, alkoi raviinkin löytyä tahtia ja tarmokkuutta ja mikä parasta - se nousi säästä ylös, ja alkoi kantamaan itseään paremmassa ryhdissä. “En sitten muistakaan, että se olisi koskaan ollut noin korkeassa muodossa - ainakaan ravissa.” Jenna huokaili ihastuneena kentänaidalta. “Joo, tässä on vaan tosi tärkeää, että tälläisen muodon pitää vain hetken, ettei se tule ihan äärettömän kipeäksi ja siksi heitä hanskoja tiskiin ensikerran töitä tehdessä.” analysoin, ja ratsastin orin pidemmälle kaulalle kiitokseksi hyvästä työstä.

“Eihän tämä hullumpi ole.” totesin, ja taputin orin kaulaa ennen kuin laskeuduin sen selästä. “Peruspalikat sillä on kohdallaan, se on ehkä vähän tuollainen että jää helposti omalle mukaavuusalueelleen, mutta kyllä se mukavuusaluekin kehittyy suuremmaksi, kun hommia paiskii hevosen ehdoilla järki kädessä.” hymyilin, ja rapsutin Ruttua otsatukan alta. Se näytti väsyneeltä, mutta tyytyväiseltä.

“Kyllä se on tervetullut Ahvenanmaalle talveksi, jos haluat. Me ollaan tehty aika fifty - fifty näitä yleis- tai kenttäpainoitteisia hevosia Oliverin kanssa. Mä oon ratsastanut sileällä ja Oliver tehnyt tekniikkaa puomeilla ja tietty ihan hypännytkin. Jos ajatellaan, että Ruttu olisi meillä treenissä vaikka joulukuusta johonkin maaliskuuhun, olisi se varmasti jo ihan erilainen hevonen ja aikalailla valmista kauraa sulle ens kauden kilpailuihin.” hymyilin, ja annoin voikon orin ohjat takaisin omistajalleen.

1.5.2022 Tervetuloa kotiin

Saavuin Pöytyälle lounasaikaan, joten tallissa ja tallipihalla oli varsin rauhallista. Etsiskelin tarhoista voikkoa varsaa ja pienen hetken kuluttua sellaisen bongasinkin parin tarhan päästä.
"Ai moikka, sä oot löytänyt perille. Ja näköjään löytänyt omasi", Aino tokaisi saavuttuaan viereeni tallipihalle. Jutustelimme niitä näitä hetken siinä ulkosalla auringon paisteessa ennen kuin siirryimme tallin taukotilaan, jossa Aino laittoi kahvin tulemaan ja nosteli mukit valmiiksi pöytään. Juttelimme niitä näitä hevosista (yllättyikö joku?) sekä tulevasta kisakaudesta. Mulla oli pari hyvää hevosta, joiden varaan laskin tällä kaudella paljon. Keskustelun lomassa selvisi, että meidän kasvatti - Räiskyvän Kastepisara - oli myyty Ainolle jonkin aikaa sitten. Kerroin naiselle, että toivoin tamman saavan vihdoin pysyvän kodin, sillä se oli jo kerennyt muuttaa useampaan kertaan ja oli kertaalleen jo palannut kotiinkin. Ainon saatua syötyä lähdimme katsomaan Kaisaksi kutsuttua kasvattiani ennen kuin siirryimme päivän päätähden, Kurjen Vuohiruhtinaan luo. Voikko varsa tuli reippaasti luokse muun lauman kanssa kun Aino vislasi portin luonta. Varsat tungeksivat kaikki luokse mutta saimme kuin saimmekin vain Vuohiruhtinaan pois tarhasta. Aino talutti oriin tallipihalle ja esitteli sen askelia (ihan kuin olisin enää lisä vakuutteluja kaivannut..) joissa oli selvästi nähtävissä hyvä yliastunta ja etenkin ravi oli hyvin rytmikästä ja tasaista vaikka vielä varsamaista. Aikaa myöden tämän kanssa tultaisiin varmasti saamaan hyviä pisteitä kouluradalta. Ainon talutettua varsa luokseni, otin naiselta narun ja taluttelin itse varsaa ja sain todeta sen tottelevan ihailtavan hyvin pienillä eleillä ja kehotteilla. Vuohiruhtinas jäi tyytyväisenä karsinaan kun me lähdettiin Ainon kanssa tekemään paperityöt omistajan vaihdokseen liittyen ja sain vielä nähtäväkseni perjantaina tehdyn eläinlääkärin tarkastuksen raportin, jossa todettiin orin olevan terve ja hyvässä kunnossa.

Vuohiruhtinaan lastaaminen sujui yllättävän hyvin, Aino kertoi kyllä varsan kanssa treenanneensa koppiin menoa mutta tällöin sillä oli ollut kaveri jo odottelemassa siellä. Jännittyneenä lähdin ajamaan kohti Sipoota, kameran valvoessa varsan tekemisiä. Parin lyhyen tarkastuspysähdyksen sisältämän matkan aikana varsa matkusti varsin mukavasti eikä hajottanut koppia ahdistuksessa tai tylsyydessä. Kotipihaan saapuessa Vuohirtuhtinas oli kyllä hieman stressaantuneen oloinen ja alastulo oli sen mukainen. Varsa astui ohi rampilta ja kerkesin jo näkemään rikoutuneen koiven ja ties mitä muuta mutta hommasta selvittiin säikähdyksellä. Taluttelu paljasti, ettei voikko ollut loukannut jalkaansa, joten illan jo tehdessä tuloa vietiin varsa suoraan sisään kotiutumaan uuteen karsinaansa.

29.4.2022 Jännitys päättyy

Vihdoinkin! Olin jättänyt ostotarjousta upeasta voikosta orivarsasta. Kurjenpesän kasvatti, jossa yhdistyy monta upeaa käyttöhevosta. Orivarsan suku antaa olettaa, että siitä itsestäänkin tulisi aikanaan erinomainen käyttöhevonen. Aino oli kuvannut orivarsaa myynti-ilmoituksessa varsin itsenäiseksi, jonka tekemisiä emä ei ollut turhan paljon rajoittanut. Vierotuksen aikaan tämän kanssa kuulemma oli harvinaisen helppoa kun Sariina ei oikeastaan huudellut perään eikä varsakaan emoaan erityisen paljoa kaivannut. Sittemmin hyvin itsevarma ori on oppinut, että ihan joka paikkaan ei pääse - etenkään jos narun toisessa päässä on ihminen.

Kurjen Vuohiruhtinaasta oli jätetty jo useampi tarjous kun vasta huomasin sen myynti-ilmoituksen. Ei auttanut kuin naputella oma tarjous kaikkien muiden joukkoon ja jäädä odottamaan. Ja kuten kaikki tietää, odottavan aika on pitkä. Eikä nyt tarvinnut edes oikeasti montaa päivää (kolme, en mä laskenut..) odottaa kun Ainolta tuli viestiä, että Vuohiruhtinas voisi hyvin muuttaa Sipooseen. Saatoin vähän innostua ja esitellä parit dance movesit ennen kuin vastasin Ainolle olevani edelleen kiinnostunut oriista. Sovittiin vappu viikonloppuun käyntiä Kurjenpesään, josta saisin samalla ottaa orin kyytiin mikäli se vain läpäisi terveystarkastuksen.

Saatuani Ainon kanssa lyötyä lukkoon viikonlopun aikatauluja hilpaisin talliin, jossa kerroin mielestäni loistavat uutiset talliporukalle. Muutaman ihmisen kasvoista saattoi lukea, että eivät olleet yhtä ihastuneita uudesta tulokkaasta mutta olin varma, että Vuohiruhtinas sulattaisi kaikkien sydämet.

22.4.2022 Kasvattajan kertomaa

Olen ollut Sariinan sulhojen kohtaan joko hirvittävän valikoiva tai totaalisen päättämätön, joten ensimmäinen varsa on lykkääntynyt koko ajan pidemmälle. Lopulta oma Oivani ratkaisi ongelman, Sariina siemennettiin (vihdoin ja viimein!) ja jäin odottelemaan tulevaa varsaa, pohtimaan sen myynnin ja kotiin jättämisen välillä. Lopulta totesin laittavani varsan myyntiin, vaikka yhdistelmä on miten hieno ja hyvä. Ei näitä kaikkia voi kotona pitää ja Sariinan esikoinen oli joka tapauksessa tarkoitus myydä, ellei jokin force majeure -tyylinen tilanne laittaisi kapuloita rattaisiin. Kuten emätamman kuolema. Tämä ajatus sai minut tietenkin murehtimaan kahta kauheammin Sariinan puolesta, vaikka tamma itse suhtautui kasvavaan vatsaansa hyvin rauhallisesti.

Tiineys meni muutamalla päivällä yliajalle, mikä tietenkin aiheutti minulle jokusen unettoman yön asianlaidan tavanomaisuudesta huolimatta. Sariina varsoi lopulta hyvin vaivattomasti, ilman apua, kuin kokeneempikin tekijä. Se suhtautui uuteen varsaansa jotenkin huvittavan virallisesti, vähän kuin työtehtävänä, ja vaikka Sariina onkin ollut ihan läsnä oleva emä niin ei se kaikkein lämpöisin ja pehmoisin kasvattaja ole ollut. Eikä ollut poikansa syntyessäkään, varsa sai aika itsenäisesti nousta pystyyn ja löytää nisälle. Kävin lopulta vähän avustamassa, kun pikkuherra ei meinannut saada päätään sopivaan kulmaan saadakseen pitävän otteen nisästä.

Tästä varsasta odotan hurjan paljon, siinä on mielessäni nähtävissä jo nyt merkkejä laadusta ja potentiaalista. Varsa, Vuohiruhtinas, liikkuu todella hyvin, se on selkeän itsevarma ja siinä on sitä kuuluisaa Jotain!

Rutun kanssa kilpaillaan porrastetuissa kilpailuissa. Alta näet orin ominaisuuspisteet sekä tason.

Ei vielä meriittejä