Get a site
Räiskyvän suomenhevoset

Haavelaakson Valtteri

Rekisteritiedot VH16-018-1646
Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, ori
Väri, säkäkorkeus rautias, 153cm
Syntymäaika 30.09.2015
      3v 20.12.2015 8v 30.06.2016
Painotus kouluratsastus, helppo A
Kasvattaja vaapu. / Haavelaakso
Omistaja Räiskyvä, VRL-03515

Valtteri on perus rauhallinen hevonen, jonka kanssa saa kaikki asiat tehtyä ilman suurempia kikkailuja. Kyllähän tämäkin poika temppuilla osaa, mutta onneksi se ei sitä usein viitsi tehdä. Harjatessa tai varustaessa ei kiukuttele mutta mikään pitkien harjaussessioiden hevonen Valtsu ei ole. Eläinlääkäriä ori mulkoilee, toisinaan saattaa jopa irvistellä, vaikkei se mitään sitten teekään. Pesusta raudikko ei välitä, mutta syvään huokaisten alistuu kohtaloonsa. Taluttaessa kulkee pääosin asiallisesti perässä mutta keväällä tuore ruohotupsu voi houkutella makuhermoja.

Ratsastaessa Valtteri on rehellinen työmyyrä, jonka kanssa on hyvä opetella koulukiemuroiden saloja. Ryhdikäs ori jaksaa toistaa kuvioita kerrasta toiseen kunnes ne ovat täydellisiä. Ravi on isoaskelista, joten ratsastajalta vaaditaan keskivartalon hallintaa. Askelpituutta on helppo säädellä ja lisätystä ravista tämä peli on saanut useita kehuja. Laukassa alkuun voi olla etupainoista, joten aktiivinen ratsastaminen saa orin kantamaan itsensä ryhdikkäänä. Esteillä, oli ne sitten maastossa tai kentällä, Valtsu on varsinainen tumpelo. Se ei vaan kerta kaikkiaan käsitä, että puomeista pitäisi mennä yli eikä läpi. Hyvä ratsastaja saa orin kyllä suoriutumaan 60 senttisestä radasta mutta mitään silmiä hivelevää suoritusta ei tämän hevosen kanssa ole nähty. Maastoesteitä ei kai kukaan ole edes varsinaisesti yrittänytkään, mitä en ihmettele lainkaan. Maastoon on paras lähteä kaverin kanssa, sillä Valtteri näkee mörköjä milloin minkäkin puskan takana. Rauhallinen kaveri saa Valtsunkin rentoutumaan ja unohtamaan kyttäilyt. Ohjat on kuitenkin hyvä pitää tuntumalla koko reissun ajan.

Kisapaikoilla Valtteriin tulee säpinää mutta ei se mahdottomaksi muutu. Kopissa on nätisti omaa vuoroaan odotellessa mutta alastulo on usein vauhdikas. Verryttelyssä voi ratsastajan olo olla epäuskoinen, joskus jopa toivoton, orin vilkuillessa kilpakumppaneita tuon tuostakin mutta yksinään radalla ollessa Valtterikin malttaa jälleen keskittyä kunnolla apuihin.

i. Huvitutin Verneri VH15-018-1882
159cm, rt; KRJ-II, KTK-II
ii. Huvitutin Voitto VH15-018-1012
150cm, vkk; KTK-II, SV-III
iii. VIR MVA Ch Fiktion Voitonvarma VH15-018-0094
151cm, vkk; KRJ-I, SLA-I, SV-I, EV-I, KTK-II
iie. Huvitutin Runolilja VH15-018-0171
154cm, rt; KTK-III
ie. Lamourin Rautarouva VH15-018-0867
160cm rt; KV-I, SV-II
iei. Runon Routaporsas VH14-018-1937
162cm tprt; KRJ-I, YLA1, SLA-I, KTK-III, SV-II
iee. Moon Nuppunen VH13-018-0282 156cm, rt; KRJ-I, YLA2, SLA-II, KTK-III
e. Haavelaakson Kerttuli VH15-018-1123
144cm, rn; KRJ-I, SLA-I, KTK-II
ei. Villahaan Leimu VH15-018-1121
155cm, m; KRJ-I, KTK-II
eii. Villahaan Leevi VH17-018-0731 156cm, m
eie. Villahaan Vilma 154cm, rt
ee. Haavelaakson Misteli VH14-018-1774
145cm, rn; KRJ-I, SLA-I, KTK-II
eei. Haavelaakson Hohto VH14-018-1663 155cm, rt; KRJ-I, KTK-II
eee. Haavelaakson Laventeli VH14-018-1667 140cm, hrn; KRJ-I, KTK-II

Isälinja: Haavelakson Verneri - Huvitutin Voitto - Fiktion Voitonvarma - Fiktion Voitontanssi - Fiktion Voitonriemu - Voittoisa Hopea - Hurman Voitontahto (7)

Emälinja: Haavelaakson Kerttuli - Haavelakson Misteli - Haavelaakson Laventeli - Haavelaakson Jasmiini - Haavelaakson Kastanja - Haavelaakson Elegia - Haavelaakson Romanssi - Taikakuun Hämypilvi - Lumotuksen Narsissi - Nooden Kevätesikko - SR Kreivitär - Novelli (12)


t. Valokylän Elviira 01.02.2019 e. Moon Melviina Valokylän Talli, VRL-14618
o. Räiskyvän Viima 15.03.2018 e. Viehättävän Vilja Catia, VRL-00801

23.11.2019 Kouluvalmennus, valmentajana Greta Roshoml (VP)

Alkuvalmennuksen aikana olimme paneutuneet Jennan ja Valtterin kanssa askellajien sisällä työskentelyyn; alkuun käynnissä, ravissa ja loppuviimein myös laukassa. Tehtävä itsessään oli melko yksinkertainen, sillä työskentelimme pääty-ympyrällä, jossa oli määränä esittää puolikas ympyrää hyvin koottua askellajia pienellä pohkeenväistöllä niin, että sisätakajalka saatiin aidosti vatsan alle ja puoli ympyrää keskiaskellajissa melko suoralla kaulalla sillä ajatuksella, että hevonen lähtee pohkeesta eteenpäin ja kantaa itsensä myös keskiaskellajissa tasaisella tuntumalla valahtamatta pitkäksi ja etupainoiseksi.

"Nyt tapahtui juuri se, mitä halusin. Taputa sitä!" kannustin ratsastajaa, joka sai Valtterin sisätakajalan aktiiviseksi ja hevonen kantoi itseään kootussa ravissa niska ylhäällä, mutta pyöreänä. “Ja sitten ihan vain päästät sen pohkeesta eteen kohti keskiravia.” ohjeistin ratsukkoa, joka teki valtavan hyvän ja tasapainoisen siirtymän. Laukassa ratsukko esitti myös ihan hyvää tekemistä; kootussa laukassa Valtteri jäi aavistuksen laiskaksi, mutta heti kun Jenna muisti ratsastaa ja tukea hevosta pohkeella tarpeeksi, myös laukka saatiin hyvin pakettiin.

Loppuvalmennuksen aikana työskentelimme vielä avo- ja sulkutaivutustehtävän parissa, jonka myötä Jenna pääsi nauttimaan alkuverryttelyn työstä. “Sehän on helppoa kuin heinän teko, kun hevonen on avuilla - vai mitä olet mieltä?” naurahdin ratsastajalle, joka hymyili ratsunsa selässä kuin naantalin aurinko. Eikä turhaan, sillä ratsukon työskentely oli tällä hetkellä oikein hyvällä mallilla sillä hevonen kantoi itseään hyvässä työskentelymuodossa säilyttäen tahdin ja tasapainon läpi tehtävien, eikä ratsastajan istunnassa tai avuissa ollut moitteen sijaa. Itseasiassa nyt, kun Valtteri oli paremmin avuilla, Jennakin pääsi istumaan ratsunsa ympäri aivan uudella tavalla.

1.8.2019 Kouluvalmennus, valmentajana Sussu

Saapuessani pitämään Valtterille kouluvalmennusta, myöhästyin hieman ruuhkan vuoksi. Onneksi Jenna oli aloittanut jo verryttelemään liinaharjaista ratsuaan ja pääsimme aloittamaan heti saavuttuani. Aloitimme valmennuksen käynnissä suurella keskiympyrällä, jossa ratsukon tuli siirtää lapoja sisälle avotaivutuksen tavoin. Tällä harjoituksella on hyvä hieman tarkistaa, ovatko kaikki palikat varmasti hallinnassa ja pelittääkö tasapaino. Harjoitusta tehtiin pätkissä molempiin suuntiin sekä käynnissä, että ravissa, jonka jälkeen päästiin valmennuksen oikeaan teemaan, laukkaharjoituksiin.

Aluksi halusin vain nähdä Valtterin laukkaa suurella ympyrällä, jossa kiinnitin ensin huomiota orin taipumukseen painua etupainoiseksi. Tähän lähdettiin vaikuttamaan siirtymisillä. Laitoin ratsukon ottamaan laukkaa vain muutaman askeleen pätkissä ja laukannostot suoritettiin vuorotellen käynnistä ja ravista. Nostoissa Valtteri otti hienosti takaosansa mukaan ja ensimmäiset askeleet tulivat aina hienosti ylämäkeen, mutta meno lössähti helposti puolikkaan ympyrän jälkeen. Ongelmana tuntui olevan hieman sekä voimanpuute, sekä opittu tapa. Lyhyissä laukkapätkissä Valtteria päästiin hyvin kehumaan oikeaan suuntaan menevästä liikkeestä, josta se tuntui oikein innostuvan ja lähti itse tarjoamaan ylöspäin suuntautuvaa laukkaa, paikoitellen melkein liioitellusti.

Hetken välikäyntien jälkeen jatkoimme vielä hetken laukassa, tällä kertaa vastalaukkapätkien kanssa. Tehtävänä oli ensin ottaa vain pari loivaa kiemurauraa laukassa ja kun se sujui yllättävänkin hienosti, muutettiin tehtävää vaikeammaksi. Tällä kertaa laukassa otettiin ihan oikea kolmikaarinen kiemuraura, jossa keskimmäinen kaari tuli vastalaukassa. Valtteri suoritti vastalaukkaa yritteliäästi ja selvästi ymmärsi nopeasti tehtävän idean. Kun vastalaukkoihin oltiin tyytyväisiä, annoin Jennan ottaa itsenäiset loppuverryttelyt ratsunsa kanssa, jonka jälkeen oli aika lopetella. Valtteri oli mukavan yritteliäs valmennettava, joka selvästi tekee mielellään töitä ihmisen kanssa.

KTK-III (16 + 16 + 16 + 16 = 64p.) 20.7.2017

1.9.2019 NJ Hurmeen kisakeskus - irtoSERT (pt. alaera)