A-potti
![]() |
|
Aku on veikeä ori, jonka kanssa on helppo tulla toimeen, mikäli itselläkin on hieman pilkettä silmäkulmassa. Mitään ilkeyksiä ori ei tee mutta toisinaan aiheuttaa hoitajalleen harmaita hiuksia pienillä jekuillaan, kuten harjan varastaminen tai paidan helman nyplääminen. Mikäli tämän kaiken kestää pärjää orin kanssa myös selästä käsin, sillä Akun työmoraali on kohdallaan.
Harjaillessa Akun voi useimmiten antaa olla vapaana, mutta yleiseen kiima-aikaan tämänkin herran keskittymiskyky on koetuksella, jolloin narua on hyvä käyttää. Ei kutise tai aristele mitään paikkaa, joten kiireisempikin harjaaja saa orin tarvittaessa nopeasti kuntoon. Erityisen pitkistä harjaustuokioista Aku ei useimmitenkaan välitä mutta toisinaan iskee nalle karhu fiilis, jolloin ori tulisi varmasti syliin jos mahtuisi. Kaviot saa puhdistetta helposti, sillä ori pitää jalkansa itse ylhäällä eikä edes nojaile kostoksi. Varustaessa Aku on innoissaan lähdössä töihin, joka saattaakin vaikeuttaa suojien laittoa. Vaikka ori on innokas kuin mikä, ei se pientä steppailua lukuun ottamatta hankaloita hoitajansa toimia.
Liikuttaessa Aku on motivoitunut tekemään kaikkensa, oltiin sitten kentällä, maneesissa tai maastossa. Erityisen herkkä ori ei ole, mutta ei se siedä potkimista tai repimistäkään. Mukavat liikkeet, joita on helppo säädellä. Laukassa voi alkuun olla jähmeä, mutta huolellisella verryttelyllä meno on oikein kaunista katseltavaa. Väistöt eivät ole Akun vahvinta alaa, mutta lisäyksistä oria on kiitelty useamminkin.
Aku on varma hyppääjä, joka osaa katsoa itsekin ponnistuspaikan. Varmuutensa vuoksi hyvä ensi hevonen hypätessä, jos muuten hevosen hallitsee. Erikoisetkaan somisteet eivät raudikkoa hetkauta mutta muurityyppisiä esteitä saattaa hieman arastella, jolloin hyppää varmuuden vuoksi turhankin korkealta.
Maastossa toimii yksin kuin ryhmässäkin. Haasteellisessa maastossa Aku ei tykkää kulkea mutta muuten ei valittamista. Jyrkät mäet itsessään ei orille ole ongelma vaan juurakot ja isommat kivet aiheuttavat turhaa päänsärkyä. Aku on hallittavissa kaikissa askellajeissa eikä aivan riehaannu kilpalaukassakaan vaikka kilpailuviettiä löytyykin. Maastoesteillä vauhtia riittää kun lupa siihen heltiää. V-kulmaesteet voi hyvin ottaa orin kanssa yhdellä pidemmällä hypyllä, sillä orilla on uskomaton kyky venyä ja kerätä koivet alleen. Kivimuurilla on ratsastajan oltava tarkkana, sillä tämä on ainoa estetyyppi, jolla Aku saattaa kieltää.
Vaikka Aku on pääasiallinen ratsu, on se opetettu myös ajolle. Ei mikään ihanne ohjattava mutta kyllä sen kanssa toimeen tulee.
Vieraissa paikoissa Akun kanssa on helppo tulla toimeen. Se jättää temput kotiin ja sen sijaan tarkkailee ympärillä olevia ratsuja valppaan rauhallisesti. Saattaa alkuun huudella mutta parilla komennuksella useimmiten lopettaa. Lämmittelyssä kannattaa keskittyä irtonaisiin liikkeisiin ja ottaa vain pari hyppyä. Kisa-areenalla Aku on ulkoisesti varsin tyynen oloinen mutta kokenut ratsastaja tuntee orin innokkuuden ja halun päästä liikkeelle.
i. Timotei 160cm, trt |
ii. Herkko 160cm, rt |
iii. Tosi-Ässä 159cm, prt |
iie. Herkkutar 157cm, vrt | ||
ie. Mariina 156cm, vprt |
iei. Meriitti 158cm, prt | |
iee. Kesäheinä 156cm, vrt | ||
e. Petriikka 157cm, trt |
ei. Pistaasi 159cm, rt |
eii. Possaus 158cm, rt |
eie. Rosiina 155cm, vrt | ||
ee. Suvikki 155cm, vprt |
eei. Lemminkäinen 158cm, trt | |
eee. Suvetar 154cm, rt |
o. Varsan nimi | 00.00.2013 | e/i. Vanhemman nimi | Omistaja tähän |
o. Räiskyvän Aslak | 02.04.2017 | e. Hilirimpsis | Räiskyvä, VRL-03515 |
t. Harmonian Lottovoitto | 22.10.2015 | e. Suvililja | Harmonia |
Timotei on kenttähevonen, joka ei jätä ketään sanattomaksi. Vähän sellainen tapaus luonteeltaan, josta pitää tai ei pidä. Ratsuna kuitenkin vakuuttavasti suorittava jättiläinen, joka menee vaikka vuoren yli. Komea ori on myös kantakirjattu jo ensiyrittämällä. Koko elämänsä kasvattajallaan ollut Timo on käytetty jalostukseen yllättävänkin kitsaasti kun sen kisamenestystä katsoo. Vasta parikymppisellä orilla ei enää kisata mutta kyllä sillä useamman kerran viikossa ratsastetaan reippaasti. Herkko oli suomenhevoseksi isoegoinen jyrä, joka useimmiten teki mitä halusi. Sukunsa takia Herkolla astutettiin muutama tamma ennen kuin se ruunattiin 5-vuotiaana. Vaikka ruunaus veikin pahimmat törttöilyt niin ei se silti kaikille sopinut. Ratsuna kuitenkin pääasiassa mukiinmenevä kunhan sille oli ensin näyttänyt maastakäsin kaapin paikan. Raudikko lopetettiin sydänongelmien vuoksi 19-vuotiaana. Mariina oli kaunis kuin mikä mutta ratsuna lähes toivoton. Vaikka tamman meriittilista ei ollut kovin vaikuttava niin omistaja ajatteli tamman olevan parempi periyttäjä. Kuten olikin, sillä tamman kaikki viisi varsaa ovat selkeästi paremmin menestyneitä kuin tamma itse. Siitoseläimenä parhaan uransa tehnyt Mariina lopetettiin vanhuuden vuoksi 23-vuotiaana.
Petriikka on hyvärakenteinen estetamma Länsi-Suomesta. Tamman kanssa on kilpailtu kansallisella tasolla ihan kohtuullisella menestyksellä ja aluetasolla useita luokkavoittoja napsinut raudikko viettää nykyisin ansaittuja eläkepäiviä. Luonteeltaan hyvin tavanomainen tamma on pyöräyttänyt kisauransa päätteeksi kolme orivarsaa. Pistaasi oli oriksi hyvinkin rauhallinen tapaus. Parissa kodissa elämänsä viettänyt raudikko kisasi sekä esteillä että koulussa, joskin ori itse syttyi enemmän esteillä. Jalostukseenkin oria käytettiin, vaikka mikään huippuperiyttäjä se ei ollutkaan. Varsat ovat kuitenkin perinyt sen rauhallisen luonteen. Ori päästettiin pitkittyneen sairastelun vuoksi vehreämmille laitumille 22-vuotiaana. Suvikin kanssa kisattiin niin esteitä kuin kenttääkin. Esteillä tamma oli tasaisen varma suorittaja, oli kyse sitten rata- tai maastoesteistä. Kouluratsuna kärsimätön tamma kuitenkin sijoittui keskimääräistä paremmin lähes kaikissa kisoissaan ja kyllä sille useampi pokaalikin on tarttunut muistoksi mukaan. Jalostuksessa Suvikilla olisi varmasti ollut enemmänkin annettavaa kuin vain Petriikka mutta toisessa varsomisessa oli ongelmia. Sekä tamma että varsa kuolivat erinäisiin komplikaatioihin.
|
16.03.2020 MEJ (100cm) KK Bailador - 1/2
|
00.00.2019 Merkinnän otsikko
Aenean risus justo, mattis eu porttitor et, dapibus vitae tortor. Sed in tincidunt neque. Vestibulum porta scelerisque dolor, congue cursus ante fringilla at. In ante elit, imperdiet vitae semper hendrerit, ultricies eget tellus. In sed lacus ultrices lorem semper posuere. Duis vulputate, libero eu vulputate consequat, eros velit lacinia urna, id euismod dui velit id enim. Nam eu erat nulla, ac iaculis nisl.
00.00.2019 Merkinnän otsikko
Aenean risus justo, mattis eu porttitor et, dapibus vitae tortor. Sed in tincidunt neque. Vestibulum porta scelerisque dolor, congue cursus ante fringilla at. In ante elit, imperdiet vitae semper hendrerit, ultricies eget tellus. In sed lacus ultrices lorem semper posuere. Duis vulputate, libero eu vulputate consequat, eros velit lacinia urna, id euismod dui velit id enim. Nam eu erat nulla, ac iaculis nisl.
Aku on palkittu KERJ-III (8+40+12+20+5=85p) palkinnolla 25.11.2019
Aku kävi RHLA:n tilaisuudessa kesäkuussa 2020 ja palkinnoksi tuli Quality (Q)