Hadaway
Ranch
tunteella

Rakas päiväkirja..

21.11.2020 Uutta perheenjäsentä katsomassa Suomessa

Vaikka ensi ajatelmalta kaukovaltalainen koira ei vaikuttanutkaan kaikkein parhaimmalta ratkaisulta (matka, korona, mahdollinen karanteeni jne.) niin päädyttiin kuitenkin jättämään pennusta tarjous samalla kun Anzkuli kyseli Masranista pakastetta Suomeen lähetettäväksi. Aikamme keskusteltuamme niin koirista kuin hevosistakin niin päädyimme sopimaan, että menisimimme käymään Kaukovallassa mikäli matkustus syksyn aikana vain onnistuisi. Niinpä pakkailimme pari päivää sitten kimpsut ja kampsut kasaan - olimme lähdössä Suomeen. Heather oli luvannut tulla pitämään majaa meille ja samalla kuulemma nauttia tyttökavereidensa kanssa erilaisia juustoja ja viinejä.

Saavuttuamme eilen Suomeen ja isä oli meitä kentällä vastassa. Esitimme virkailijoille todistuksen negatiivisesta koronatesti tuloksesta, joten vältimme omaehtoisen karanteenin. Illalla nautimme perheen kanssa saunasta ja ruokailusta rauhassa.

Tänään lainasimme vanhempieni autoa ja suuntasimme kohti Kaukovaltaa, jossa meidän uusi perheenjäsenemme jo touhusi innokkaana. Olimme saaneet pennusta useita kuvia ja videoita, joiden avulla pystyimme seuraamaan pennun kasvua ja kehitystä vaikkemme sitä aiemmin päässeetkään paikan päälle katsomaan. Nyt olimme kuitenkin sopineet käynnin, jossa tehtäisiin kaupat pennusta ja sovittaisiin vielä parista seikasta, sillä pennulla tulisi olla rokotteet - rabies mukaanlukien - kunnossa ennen kuin sen voisi viedä Yhdysvaltoihin.

Saavuimme Kaukovallan isoille tiluksille ja Anzkuli oli meitä vastassa kuten oli sovittu. Nainen kertoi tervehdysten jälkeen pääsimme ensimmäistä kertaa näkemään meidän pennun. Energinen täpläturkki tuli uteliaasti katsomaan meitä. Saimme pennun maaniteltua vähän matkan päähän sisaruksestaan ja pääsimme paremmin tekemään tuttavuutta sen kanssa. Touhusimme Imperialiksi eli Indyksi ristityn pennun kanssa vartin verran ennen kuin se väsähti. Tämän jälkeen menimme tekemään niitä papereita ja sovimme, että Anzkuli pitäisi pentua vuodenvaihteeseen asti, jolloin sen voisi turvallisesti rokottaa ja sen jälkeen pentu pääsisi tulemaan Yhdysvaltoihin. Lupasimme toki maksaa pennun ylläpidon, eläinlääkärin sekä passin. Ja minä lupasin tulla hekemaan pennun kun aika olisi sopiva.

Kahvittelun jälkeen pääsimme näkemään Masranin jälkikasvun, Ivy KV:n, joka oli syntynyt kuun alkupuolella. Kaunis raudikko varsa tutkaili maailmaa emänsä kyljestä. Lotta-tamma tuli kerjäämään rapsutuksia, jotka ilomielin soin sille. Tamma hamusi pehmeällä turvallaan takinliepeitä ja piakkoin pikkuvarsakin uskalsi tulla vieraita katsomaan. Olin aivan myyty, vaikka olihan meiltä jo kolme omaa kasvattia lähtenyt maailmalle. Hetken varsaa paijailtuani oli meidän aika lähteä ajamaan takaisin päin.

23.8.2020 Juhlan jälkeen

Vaikka koronavirus on vallannut maailman, saatiin eilinen avajaisjuhla/avoimet ovet pidettyä suunnitelmien mukaisesti. Kävijämäärä oli varsin mukava muttei mikään mahdoton käsiteltävä, joten toivomme tämän lisänneet tietoisuutta niin meistä kuin arabeistakin - etenkin käyttöhevosina. Omista hevosista näyttelyihin tupattiin Masran ja Devil, joista kumpikin sijoittui omassa kehässään muttei yltänyt sille kirkkaimmalle sijalle.Saddse-kilpailuissa sen sijaan sai Johara ja Devil kumpikin sijoituksia, joten nekään eivät täysin puihin menneet.

Tänään on hevoset saaneet pitää kaikki vapaata eilisen kuhinan jälkeen. Aamulla kaikki oli porttien luona norkoilemassa aamurehujaan mutta päivällä kun kävin katsomassa niin kaikki olivat kadonneet lähes kauimmaiseen nurkkaan talolta tullessa. Reippaasti kuitenkin kävin morjestamassa Aaronin kanssa kaikkia hevosia, ennen kuin palasimme tallin luo siivoamaan pöydät ja tuolit pois. Lastattiin ne auton lavalle ja Aaron lähti palauttamaan niin yhdistyksen tiloille kun minä taasen menin tekemään päivällistä.
- Kukkuu, onko ketään kotona, kulin Heatherin huutelevan.
- Juu, keittiössä. Aaron lienee tulevan ihan kohta, vastasin brunetelle nostellessani pastaa kastikkeeseen.
- Nami, mä en olekaan vielä syönyt. Onko jotain, missä voin auttaa?
- Tee salaatti, tossa pöydällä pitäis olla kaikki tarvikkeet sitä varten. Mä meen kattamaan, ajattelin laittaa ulos kun on niin kiva ilma, vastasin naiselle. Hetken kuluttua Aaron todella tuli ja pääsimme ruokailemaan. Ruokailun aikana keskustelimme eilisestä ja Heatherin tulevasta projektista.

Heatherin lähdettyä ja hevosten tarkastuksen jälkeen asetuimme telkun ääreen löhöämään. Selailin samalla kännykällä eri kenneleiden sivuja. Vaikka keväällä olimme sitä mieltä, että mitään paksuturkkista yksilöä emme ottaisi saatoin silti haaveilla berniestä. Muutamaa pentuetta esittelin Aaronillekin mutta mikään ei tuntunut siltä oikealta. Olin jo luopua toivosta, kun huomasin suomalisen kennelin pentueilmoituksen, jossa oli arvioitu pentuja syntyväksi vain 2-5 yksilöä ja arvioitu syntymäaika olisi ihan lähipäivinä. Tutustuin pentueen vanhempiin enkä ihan siltä istumalta innostunut vaikka pentueen tiedot Aaronillekin esittelin.

4.8.2020 Kesän kuulumisia

Taas olisi ulkomaanmatka tiedossa - onneksi tällä kertaa vain yhden hevosen voimin - kun Wanda on ilmoitettu kantakirjattavaksi elokuun loppupuolella. Suuntana tällä kertaa on tanskalainen puoliverisiittola Rivia & Skellige, joten saa taas matkustaa hyvissä ajoin että ehtii pilkku pylly toipua matkasta.

Vaikka vielä ei ollutkaan tarkoitus varsoja näkyä meidän pihamaalla, niin Johara ja Sammy astutettiin silti Masranilla ja kumpikin varsoi huhtikuussa kauniit varsat. Kumpikin varsa on jo myyty, joten eipä kai nämä yhdistelmät ihan hirmu huonoja voineet olla. Joharan tamma varsa sai nimekseen Wabilah kun taas Sammyn varsa ristittiin Zawbieaksi. Oletettavasti kumpikin pikku neideistä tulee kimoutumaan kunhan kasvu edistyy.

Ja vaikka arabit olivatkin vastikään astutettu niin samaan syssyynhän menisi kolmaskin varsa, eikö vain? Niinpä, Wandan tullessa kiimaan päätettiin sekin astuttaa Sinlawiyan Okhmhaka orilla. Tämä varsa sai oikeastaan kodin samalla kertaa, Tanjan kiinnostuttua yhdistelmästä nähtyään Wandan meriitit ja suvun. Alustava kauppa vahvistui sitten kesäkuun lopussa naisen tullessa katsomaan Watchitwah-nimistä orivarsaa. Varsin pilkukkaasta varsasta odotan emänsä kaltaista all rounderia mutta toisaalta sen voi hyvin kuvitella pärjäävän erityisesti vauhtilajeissa kun sen menoa laitumella katseli ennen muuttoa uuteen kotiin.

25.5.2020 Kesäsuunnitelmia (Aaron)

- Vähänkö söötti, kato nyt säkin, kuulin vaimoni ihastelevan läppärinsä takaa. Arvatenkin joku oli taas arabi-ryhmässä julkaissut varsa kuvan tai peräti koko laumallisen verran kuvia vastasyntyneistä pitkäkoivista. Huokaisten myötäilin Kiiaa vaikken varsinaisesti kuvia vilkaissutkaan.
- Eiköhän sulla ole kohta oma söpöläinen tossa omassa pihassa. Johara on ainakin jo iso kuin valtamerialus eikä toi Sammykaan kauas siitä jää, vastasin. En oikein innostunut, että hetimmiten ruvettiin varsoja tekemään kun tilukset on saatu kuosiin. Mutta kun naikkonen nyt oli keksinyt että varsa on saatava niin helpoiten se kävi suostumalla, että Sammy astutettaisiin Masranilla - omilla hevosilla saisi halvimmalla. No kun nyt yhden astuttaa niin kai siinä menee sitten kaksi ja tadaa - Joharakin oli sopivasti kiimassa (ja astutettu niin ikään Masranilla).

Ruokailun jälkeen lähdettiin yhdessä laitumille hakemaan hevosia talliin yötä varten. Vaikka kello ei vielä ollut paljoakaan niin illaksi oli luvattu myrskyn poikasta, joten haettiin kaikki sitten sisään vahinkojen välttämiseksi. Sammy ja Johara tulivat kumpikin vakaasti vaappuen luokse kutsuttaessa ja kumpikin kulkivat nätisti karsinoihinsa. Devil tuittuili tuttuun tapaansa, mutta Masran tuli sävyisästi mukana kun sain sen ensin kiinni. Mokomakin yritti pariin kertaan luikkia karkuun. Wandan huutelin seuraamaan, sillä en viitsinyt kolmatta reissua yhden tamman takia tehdä. Onneksi appaloosa tykkää seurata niin laitumelta hakukin käy näppärästi. Tallissa kaikki asettuivat yllättävän sävyisästi aloilleen, etenkin Devil. Talliin tullessa huomaa sen, että yleensä sää sallii vuorokaudet läpeensä ulkoilun.
- Ainiin, sanoinko että Hannah kysyi, että voisiko elokuun lopussa pitää arabi tapahtuman meillä? Saataisiin kuulemma hyvää mainosta ja toisaalta ne suunnitellut avajaiset ovat vieläkin pitämättä, Kiia jutteli matkalla sisään.
- Joo, niinhän ne on pitämättä. Onkohan kyseessä kuinka iso tapahtuma? Tarviiko minkämoisia järjestelyjä tehdä?
- No perinteisesti kuulemma parissa päivässä käy puolet Yhdysvaltojen kasvattajista paikalla osallistumassa kisoihin ja kaksi kolmasosaa tulee muuten vaan paikalle ihastelemaan uusia varsoja sekä vaihtamaan kuulumisia. Oikein hyvin jos käy, niin porukkaa voi tulla myös Euroopasta ja ehkä jopa kauempaakin, nainen vastaa pohtivaan äänensävyyn. Tein pieniä pohdintoja päässäni ennen kuin myönnyin. Mahdollisesti joutuu sitten laittamaan siirtotallia pystyyn mutta niitä on oletettavasti saatavilla yhdistykseltä.

10.3.2020 Perus arkea

Kiireisen vuoden vaihteen jälkeen arki on sujunut perin leppoisasti ja lähinnä tulevaa kisakautta varten harjoitellen. Toki Aaron oli käynyt Wandan kanssa Farmilla ja osallistunut sillä westernin kilpailuihin. Helmikuun lopussa olleet kilpailut KK Bailadorissa olivat kai eräänlainen farssi sillä Aaron ja Wanda olivat ainoat osallistujat. Mutta samaan syssyyn pidetyssä western cupistakin ratsukko toi kotiin muutaman ruusukkeen. Wanda on kuulemma ilmoitettu Chinetissä pidettäviin kilpailuihin, joissa Aaronilla meneekin sitten huhtikuun alku puolelle asti.

Arabit ovat palautuneet loppu vuoden reissusta hyvin ja nyt on niilläkin kunnon kisakausi alkamassa. Ilmoittelin kaikki jo kuun lopussa pidettävään cup-kilpailuun ja odotan mielenkiinnolla mitä muita kutsuja lähiaikoina onkaan tulossa. Lisäksi Johara ja Sammy pääsevät kokeilemaan uudelleen kantakirjausta, mikä tietää meille jälleen reissua Irlantiin. Joku pitäisi saada silloin kuun lopussa talovahdiksi, ettei Masran ja Devil jää heitteille. Tulisikohan Heather..?

15.1.2020 Hankitaan koira

Illallisen jälkeen katselimme Aaronin kanssa telkkarista jälleen koirankoulutus ohjelmaa, kuten useampana iltana aiemminkin. Kommentoimme ohjelmaa ja siinä olevia koiria ja hämmästyksekseni Aaron totesi, että hankitaan koira. Katsoin miestä hetken ennen kuin kykenin vastaamaan mitään järkevää.
- Koira? Mikä koira nyt meille sopisi? Se ei voi olla mikään ihan pikkunen tai petolintu vie sen mennessään ja sitä paitsi sellanen jää hevosten jalkoihin ennen kuin edes huomataankaan. Ja mitä koiran kanssa harrastaa, tykitän kaiken yhteen pötköön.
- No en mä mitään bichon friseetä ajatellutkaan mutta joku seurallinen mikä kulkis näppärästi mukana kun hevosten kanssa on liikkeellä, ehkä joku paimenkoira niin sen vois ottaa karjan kanssa touhutessakin hyvin mukaan, mies vastaa rauhallisesti. Olen hiljaa ja tuumin. Ei koira kyllä huono idea ole. Mitään paksuturkkista en kyllä huolisi, sillä semmoinen läkähtyisi tässä ilmastossa.
- No, voidaan me jotain myytäviä katsella. Urosta ei kyllä oteta, Masranissa on ihan tarpeeksi testosteronia kun sille päälle sattuu, myönnyn lopulta. Aaron käy hakemassa kannettavan ja päädymme selailemaan paikallisia koirakasvattajia. Rotukirjo on yllättävän laaja mutta Aaron ihastuu kovin amstaffi pentueeseen, joka oli kyllä varsin suloinen. Rotutyypin soveltuvuutta meidän ympäristöömme epäilin kovasti mutta rotuyhdistyksen sivujen mukaan sen pitäisi oikeastaan sopia meille hirveän hyvin. Katselimme vielä pari muutakin kasvattajaa ennen kuin lähdimme nukkumaan, asian jäädessä hautumaan.

22.12.2019 Kotona taas

Ihanaa palata kotiin, tuumin kun vihdoin sain rekan pysäköityä tallipihaan. Yli kuukauden reissu oli varsin antelias mitä hevosrintamalle tuli mutta muutoin se oli varsin kuluttava. Devil oli ollut raivostuttava sanan jokaisessa mahdollisessa merkityksessä. Johara ja Sammy taasen olivat ihania itsejään mutta Masranille taisi matkan teko käydä fysiikalle liiaksi, sillä ori vaikuttaa laihtuneen. No, nyt pääsisi koko kopla tutuille laitumille, joten eiköhän tässä poppoo kuntoudu.

- Tervetuloa kotiin! Ootko ihan kuollut, hurmaava mieheni kysyi tullessaan halaamaan.
- No melkein. Lento Englannista sujui ihan hyvin mutta tää viimenen reittilento oli myöhässä ja etenkin Devil meinas laittaa ranttaliksi. Ehjänä kuitenkin perillä ja kaikki palkinto paperitkin tallessa, vastaan halauksen syövereistä. Oli ihanaa päästä halaamaan pitkän ajan jälkeen. Vanhempanikin oli tulossa vielä tänään, joten hoputin Aaronia auttamaan hevosten kanssa, jotta kerkeisimme viettää edes vähän laatuaikaa ennen kuin joulun pyhiksi tulisi sutinaa. Veimme tammat omalle laitumelleen yhdessä ja minä talutin Masranin omalle tilukselleen Aaronin jäädessä viemään varusteita (joita muuten piti olla yllättävän paljon mukana) omille paikoilleen. Kun rekka oli saatu tyhjäksi siivosimme sen yhdessä tuumin. Ennen sisään siirtymistä kävimme vielä tarkistamassa, että hevoset olivat aitauksissaan ja annoimme niille päiväruuat.

Suihkun, ruokailun ja kuulumisien vaihdon jälkeen Aaron sanoi lähtevänsä käymään Farmilla, joten avasin television ja pienen kanavasurffailun jälkeen päädyin katsomaan jotain ohjelmaa, jossa vangit kouluttivat erilaisia historioita omaavia koiria. Jossakin kohtaa taisin torkahtaa, sillä havahduin kun Aaron tuli suukottamaan poskelleni. Hymyillen venyttelin itseni ylös. - Mitä kello mahtaa olla? Pitäisi se vierastalo käydä tuulettamassa ja laittamassa jääkaappi päälle, jotta porukat voivat sitten rauhassa asettua taloksi. Jotain päivällistäkin pitänee ajatella, höpötän matkalla keittiöön, jossa Aaron jo keittää kahvia. Nostelen jääkaapista leivänpäälliset pöydälle, jonka jälkeen jään tuijottamaan Aaronia. Syömme rauhallisessa hiljaisuudessa.
- Taidan lähteä laittamaan sitä taloa, huokaan vilkaistessani kelloa. Vanhempieni tuloon oli vielä reilu pari tuntia mutta talossa ei ollut vietetty aikaa aikoihin, joten siellä olisi mitä todennäköisemmin kohtuullisen tunkkaista.
- Mä voin mennä kauppaan. Olisko grillattu kana ja kasvisvartaat tänään päivälliseksi? Isälles kelvannee ollut pitkän lennon jälkeen, luulisin. Juotteko te viiniä vai jotain muuta ruuan kanssa, Aaron tiedustelee huuhtoessaan tiskejä ennen koneeseen laittamista. Vastaan miehelle myöntävästi, joten hän lupaa tuoda hyvän viininkin.

- Tota Aaron, ootko unohtanu kertoa jotain, kysyn kun Aaron vastaa puhelimeensa. Kävelin laitumien kautta vierastaloa kohden, sillä halusin varmistaa Masranin sekä Devilin olevan rauhallisia. Kimojen suhteen olin ihan luottavainen.
- Taisit siis nähdä jo meidän uusimman hevosen, mies hymähtää ja voin kuvitella hänen virneensä puhelimen toisessa päässä.
- Sikäli kun puhumme tuosta pilkullisesta niin kyllä. Mistäs tommonen on tullut? Etkös otakaan Jackia meille, utelen mieheltä saapuessani kohteeseeni.
- No Jack alkaa olla pappaiässä niin eiköhän sen ole parempi pysytellä Farmilla tutuissa maisemissa ja viettää siellä eläkepäivänsä. Wandan kanssa taasen pääsee kivasti kilpakentille samantien, sillä Molly – Wandan kasvattaja – on sen kouluttanut hyvin ja se on myös juuri kuvattu jaloistaan terveeksi, saan vastaukseksi. - Ilmeisesti kisakentille paluusi tapahtuukin oletettua nopeammin, tuumaan ikkunoita avatessani. Jääkaapin laitoin heti ensimmäiseksi päälle, joten lähdin kävelemään takaisin laitumia kohden samalla kun lopettelin myös puhelun Aaron päästessä marketin pihaan. Tutkailin Wandaa sen laiduntaessa rauhallisesti arabitammojen viereisellä laitumella. Parin päivän päästä ne voinee laittaa samaan aitaukseen, sillä edes Devil ei tällä hetkellä viitsinyt kiukutella tulokkaalle.
- Kyllä sä hieno oot. Kunhan et vaan murjois sitä miestä, tuumaan tammalle kun se tuli kerjäämään rapsutuksia.

20.12.2019 Wakanda saapuu (Aaron)

Kiia oli ollut jo kuukauden verran Eurooppa turneellaan, jossa arabit pääsisivät käymään muutamissa näyttelyissä ja paluu matkalla sitten kantakirjaus tilaisuudessa, joka järjestetään tänään irlantilaisella puoliverisiittolalla. Toivottavasti nainen ei osta sieltä mitään honteloa varsaa! Sen sijaan minä olin tehnyt uuden hankinnan, kauniin Wakandan. Ja Kiiahan ei tästä vielä tiedä. Wandaksi kutsutun tamman kanssa pääsisin jälleen kilpailemaan, sillä vanhalla ratsullani Jackilla, kun tuota ikääkin jo alkaa olemaan niin ajattelin, että se saisi jäädä Farmille viettämään eläkepäiviään.

Wakanda on puoli tutulta kasvattajalta tuleva tulevaisuuden lupaus, joka ei oikeastaan ollut edes myynnissä kun Mollya näin rehuja hakiessani. Tamma oli juuri käytetty klinikalla kuvattavana sillä valitettavasti tamman suvussa oli vähän luustovikaisia otuksia, joten nainen halusi kuvauttaa tamman jalat ennen kuin lähtisi sen kanssa kisa-areenoita valloittamaan. Kävin kurkkaamassa tammaa trailerissa ja pian olin sopinut itselleni mahdollisuuden käydä ratsastamassa tammaa kotitilalla. Koeratsastuksessa kokeilin vähän trail-liikkeitä sekä tamman vauhtia. Hämmästyin tamman reaktiivisesta luonteesta ratsastaessa, sillä puomilla tamma oli likimain nukahtanut harjaukseen sekä varustamiseen. Positiivisen kokemuksen jälkeen innostuin tamman suvustakin kun sitä Mollylta selvittelin. EI mikään kaiken voittanut suku, mutta hyvin menestyneitä rodeohevosia, joita ei turhan paljon ollut käytetty jalostuksessakaan. Mun oli pakko saada ostettua Wakanda. Tein Mollylle melko poskettoman tarjouksen, mutta silti nainen halusi miettiä. Näin ollen lähdin kotia kohden odottelemaan päätöstä. Melkein viikko siinä meni, ennen kuin Molly soitti ja kertoi, että sain aikaisen joululahjan.

Lahjaani lähdin hakemaan tyytyväisenä. Olinhan minä Kiialle puhunut, että uusi western ratsu pitäisi saada mutta en ollut asiasta pitänyt sen kummoisempaa meteliä. Enkä ollut toisaalta sellaista ihan aktiivisesti etsinytkään, sillä sainhan kilpailla Farmin hevosilla ja siellä oli kyllä yksi pari vuotias tamma, josta odotin ihan mukiinmenevää karjahevosta. Siltikin nyt tulin ostaneeksi vieraan tamman.

2.11.2019 Matka suunnitelmia

- Mä olen vähän ajatellut lähteä käymään Suomessa. Itseasiassa mä tahtoisin lähteä vielä tänä vuonna. Katselin vähän jo lentojakin. Ei olis mitään ihan kohtuuttomia, selitin asiaani Aaronille kun istuimme päivällisellä kahdestaan. Päivä oli ollut rauhallinen, joten minulla oli ollut aikaa. Vielä en tosin kertonut, että kaikki hevoset lähtisivät mukaan, kävisivät parissa näyttelyssä ja toivon mukaan saisivat kantakirjakelpoisuuden niin voisi sitten Irlannin kautta tulla takaisin kotiin. - Jaahas, meinaatko ihan itseksesi mennä? Mites on noiden kaviokkaiden laita? Mites joulun ja uuden vuoden kanssa, mies esittää liudan kysymyksiä parin haarukallisen jälkeen. Nyt ei auttanut kuin kertoa suunnitelman todellinen laajuus ja luvata, että olisin jouluksi kotona. Todennäköisesti vanhempani tulisivat joko samalla reitillä kanssani, pysähtyen siis Irlannissa, tai sitten vasta 23. päivä joulukuuta. Aaron pohti kaikkea kuulemaansa tovin, mutta mutisi myöntyvänsä - jos saisin kaikkien vakuutuksen ynnä muut hoidettua kuntoon matkaa varten.

Illallisen jälkeen kävin homman kimppuun innostuneena. Ensin vakuutusten tarkistukset, sen jälkeen ilmoittautumiset lennolle. Eläinlääkärillekin laitoin viestiä, sillä halusin tarkistuttaa kaikki hevoset ennen lähtöä ja varmistaa että kaikki oleelliset rokotukset olivat voimassa. Päädyin siis myös tutkimaan Suomeen vietävien hevosten rokotuksista ja muista terveystiedoista vaadittuja dokumentteja. Loppu viimein varasin lennot. Koska hevosia oli neljä, täytyi minun saada joku lähtemään kaveriksi huolehtimaan niistä, joten lähetin pari whatsappia sopiville henkilöille. Aaron ei pääsisi, sillä Farmilla oli työtä tehtäväksi niin paljon kuin vain jaksaisi.

10.10.2019 Kolmen tähden sertifikaatit

Tänään käytiin hevosten kanssa Rate My Ponyn ensiarviointi tilaisuudessa ja kaikille napsahti kolmen tähden sertifikaatti. Masranille olisi toivottu toki parempaa palkintoa mutta en varsinaisesti valita. Yllättäen kyllä Devil veti porukasta parhaat pisteet.

Joharan kanssa pisteet olivat sitä luokkaa kuin odotettiinkin mutta kaikkien yllätykseksi tamma sai hirmu hyvät pisteet hyppytekniikasta. Tätä ei olisi uskonut mutta ei me tamman kanssa silti alaa vaihdeta. Johara sai kiitosta myös hyvästä käytöksestään, mutta tämä ei tullut yllätyksenä. Mikäli tamma olisi hölmöillyt kovin kummoisesti niin selkäänsä olisi saanut. Pisteitä 978/1900.

Voi Sammya, joka sai ihan huiput päästään sekä käynnistä! Rauhallinen tamma sai kiitosta myös käytöksestään ja yleisesti ratsastettavuudesta. Terapia käytössä olevalta tammalta ei toisaalta voi muuta odottaakaan, joten myös tämä kimo olisi saanut tulikivenkatkuisia terveisiä mikäli olisi sekopääksi heittäytynyt. Pisteet 959/1900.

Devil oli tämän porukan yllättäjä, sillä tamma kerrankin käyttäytyi hevosiksi ja osaa selkeästi esittää parempitapaista kuin kotopuolessa onkaan. Ratsastettavuus itsessään oli tamman kanssa tällä kertaa varsin miellyttävää ja se sai kiitosta sekä käynnistä että laukasta mutta ravissa tamma oli jokseenkin tahmea ja tempo rikkoutui vähän väliä. Pisteet 1083/1900.

Masran ei tänään ollut ihan parhaimmassa iskussaan mutta suoritti silti kaiken tasaisen vahvasti. Vähän taisi taannoinen flunssa vielä vaikuttaa, sillä ori ei jaksanut kiinnostua tavalliseen tapaansa kaikesta eikä toisaalta viitsinyt draamaillakaan. Hyvänä päivänä orilta olisi voinut odottaa neljää tähteä mutta tällä kertaa meni näin. Pisteet 999/1900.

05.05.2019 Hevoset muuttaa uuteen kotiin

- Oi kun toi tamma on reppana. Mitenkä se on tuohon kuntoon oikeen päässy, Kiia ihmetteli huutokaupassa pilkkahintaan myynnissä olevaa kimoa arabialaista.
- Et kai sä todella kato mitään tommosta loimen kuivatus telinettä. Eihän tommosesta oo oikeastaan mihinkään varsinaiseen työhönkään enää. Mahtaako edes ratsastajaa jaksaa kantaa, Mark irvaili huomatessaan blondin kiinnostuksen kohteen, karsinan perällä kyyhöttävän arabin. Mutta kyllä, juuri siihen Kiia oli iskenyt silmänsä. Eihän tamma kaunis ollut, luut törrötti ja karvakin oli ruokoton. Ryhmä jatkoi kuitenkin matkaa, sillä Mark ja Aaron oli tullut katsomaan, josko kohtuullisella hinnalla saisi Farmille uuden karjanajoon soveltuvan ratsun. Tai jos nyt vahingossa edes jonkin uuden naudan saisi. Kiia kuitenkin pohti kovasti näkemäänsä tammaa ja kun sen myyntivuoro tuli, niin nainen teki siitä tarjouksen.
- Oletko sä seonnut?! Todellako sä juuri ostit ton todennäköisesti jaloistaan rikkinäisen ex-laukkurin. Voi pyhä sylvi sun kanssasi nainen, Aaron päivitteli kun meklarin nuija pamahti myyty-huudon saattelemana.
- Jep, ton mä ostin. Eihän se oo mikään just nyt mitenkään kaunis tai mitään mutta mä uskon, että siitä tulee vielä ihan kiva kunhan sen kanssa vaan etenee rauhallisesti. Ja sitä paitsi, ei mulla oo Farmilla omaa hevosta., Kiia vastasi miehelleen appiukon pyöritellessä silmiään. Mark ei kuitenkaan sanonut mitään.

Pari päivää myöhemmin Michelle tarkisti Joharan ja jalat sillä kyllä oli kunnossa mutta tamma oli pahasti aliravittu ja mikäli kun tamman papereista mitään pystyi päättelemään niin lyhyen laukkauran jälkeen tamman rokotuksetkin olivat päässeet retuperälle. Michelle rokotti ja samaan syssyyn myös madotti tamman. Kiia sai liudan ruokinta suosituksia ja kehotuksen kevyeeseen liikutukseen, joka tapahtuisi lähinnä kävelyttäen narussa tai tamman laiduntaessa. Mark ei todella uskonut, että tammasta tulisi enää peliä mutta hitaasti ja varmasti Johara sai massaa itselleen ja siitä tuli kuin tulikin ihan kaunis eläin.

- Noni tyttöseni, lähetäänpäs nyt uuteen kotiin. Tule, tule, ihan reippaasti nyt vaan. Kyllä sä pärjäät tän matkan verran ja Sammy tulee sulle kaveriksi. Noni, siinä on hyvä, Kiia jutteli tammalle samalla kun talutti sen traileriin ja sitoi kiinni. Aaron toi pian perässä Sammy-tamman, joka käveli sävyisästi Joharan viereen. - Onko nyt kaikki mukana, että ainakin tämän illan selviää? Kyllähän niitä kamppeita saa sitten täältä Farmilta haettua, mutta tämän reissun jälkeen ottaisin mielelläni raikastavan suihkun ja jos vaikka oluen hörppisi. Aaron höpötti lastaussiltaa sulkiessaan.
- Juu, eiköhän nyt oo kaikki. Täytyy varmaan Heatherille ostaa jotain pientä kivaa kiitokseksi avusta, samoin kun sun vanhemmille. Niistä on ollu iso apu tässä muutossa. Onko sulla ideoita, että mitä Marialle ja Markille? Heatherille on helppo hommaa lahjoja, joku hyvä lahjakortti kosmetologille tai kampaajalle.
- No ei oikeestaan, äiti nyt on kyl kattonu jotain ihme puskaa mut en mä tiiä. Isälle taas brandy on aina hyvä lahja, kuten hyvin tiiät, mies vastasi kaartaessaan pois lapsuudenkotinsa pihamaalta.

Saavuttuaan omalle Rancilleen pariskunta purki hevoset pois trailerista ja purki viimeiset hevosten tavarat kyydistä. Vietyään yhdistelmän pois Aaron palasi tallin viereiselle tarhalle, jossa Kiia varmisti hevosten asettuvan aloilleen.
- Jos mä jo menen? Sammy on ainakin hyvin sopeutuvaa sorttia, joten tuskinpa Joharakaan viitsii kauaa juosta levottomana. Ja sitä paitsi, sä voit koska vaan tulla käymään tarkistamassa tilanteen jos epäilyttää, Aaron maanitteli vaimoan tulemaan illan viettoon sisään. - Joo, niinhän se on. Onneks ilta on leuto, joten ei Johara pääse vilustumaan vaikka se onkin kevyessä hiessä rauhoituttuaan.

25.10.2018 Uusi tila

- Ai jukra, vähänkö tästä tulee hieno. Kyllähän tähän rahaa uppoaa ja aikaa mutta täs on niin paljon potentiaalia. Vai mitä sä oot mieltä, Kiia kysyi Heatherilta, joka oli tullut ensimmäistä kertaa veljensä ja tämän vaimon ostamalle tilalle.
- No kyllä sulla on tässä tekemistä! Mikäs tässä on ajatus remontin suhteen? Aaron ei ehkä oo se kaikkein paras handy man, vaikka kai se ainaki maalata osaa ja ehkä nakuttaa nauloja, nainen vitsaili veljestään. Kiia kertoi jo pyytäneensä tarjouksia sekä päärakennuksen, tulevan vierastalon sekä tallin remonteista ja pari varteenotettavaa tarjousta oli jo tullutkin.
- Mä niin odotan, että päästää Aaronin kanssa muuttaa tänne omaan rauhaan. Vaikka Farmilla on ollut mukavaa asua niin on se vähän utopistista olla naimisissa ja asia appivanhempiensa talossa.
- Joo, älä jatka enempää, mua ei kiinnosta mun veljien avioelämä millään tavalla, Heather keskeytti etovaa teeskennellen.
- No hyi sua, sä olet sitten likainen ihminen kun vaan tommosia ajattelen, Kiia nauroi vastikkeeksi samalla kun pari valjakko jatkoi olohuonetta kohden. Kiia esitteli koko talon ja kertoi omista suunnitelmistaan kunkin tilan varalle. Alakertaan tulisi isoin remontti, sillä sieltä kaadettaisiin parikin seinää, jotta tilasta tulisi avoin ja Kiian haaveilema iso pöytä mahtuisi nätisti tilaan. Talon esittelyn jälkeen Kiia kierrätti Heatherin vielä vierastalossa sekä talleilla ennen kuin he kiipesivät Hadaway Farmin logolla varustettuun maasturiin ajakseen lounaalle kaupunkiin.

Linkkejä

VRL
ARJ & ARJ Laatuarvostelu
WRJ

virtuaalitalli / virtuaalihevonen
sim game stable / sim-game horse

Tekijänoikeudet

Ulkoasu © M Layouts
Muut © Hadaway Ranch

Kuvien tekijänoikeudet ovat mainittu kuvien yhteydessä. Mikäli tekstit eivät ole minun käsialaani myös tällöin tekijänoikeusmaininta on kyseisen tekstin yhteydessä mainittu. Luvaton kopiointi on kielletty.