Tilan vanha päärakennus rakennettiin vuonna 1906 mutta se tuhoutui kokonaan tulipalossa 1952, jonka yhteydessä tilan silloin omistanut perhe ajautui vararikkoon. Tila myytiin päärakennuksettomana ja muutoinkin huonokuntoisena pilkka hintaan pakkohuutokaupassa -53 keväällä Harrisin pariskunnalle. Harrisit rakensivat tilalle uuden päärakennuksen (joka nykyisin toimii vierastalona) sekä kunnostivat tilaan kuulunutta tallia. Perhekoon kasvaessa tilalle rakennettiin uusi uljas kaksi kerroksinen päärakennus, joka on yhä komeassa kunnossa. Harrisit pitivät tilalla myös jonkin verran lihakarjaa. Pariskunnan aikana tila oli kukoistuksessaan 80-luvulla mutta kun pariskunnalle alkoi tulla ikää - eikä lapsilla ollut kiinnostusta jatkaa toimintaa – on karja laitettu pois ennen 2000-luvulle siirtymistä. Hevoset saivat vielä jäädä, joskin niitäkin vähennettiin tasaiseen tahtiin, kunnes viimeinenkin kaviokas päästettiin vehreille niityille kesällä 2015. Tuon jälkeen pariskunta asui vielä pari vuotta tilalle ennen kuin muuttivat kaupunkiin lähemmäs palveluita ja nykyisin nauttivat rauhallisia eläkepäiviä.
Hadawayn pariskunnalle tila taas päätyi sikäli pienen onnenkantamoisen kautta lokakuussa 2018, että Kiian (yleensä melko onneton) arpajaistuuri oli kerrankin suosiollinen kun lotosta osui kohdalle noin 1,2 miljoonan euron (eli noin 1,3 dollarin) voitto. Pariskunta kunnosti tilan rakennuksia alkuperäistä tyyliä kunnioittaen, mitä tulee ulkorakenteisiin mutta sisätiloja päivitettiin sekä päärakennuksessa että vierastalossa nykyaikaisiksi. Lisäksi tallirakennus sai uutta maalia pintaan ja karsinoihin automaattiset juoma-astiat.
Tilan vaalea tallirakennus on vuosien saatossa kokenut useampia isoja muutoksia ja uusimmat muutokset vuonna 2018 suursiivouksen ja maalauksen muodossa. Vaaleaksi maalattua ulkopintaa värittää tummat kaksi osaiset ovet. Lisäksi jokaiseen karsinaan laitettiin kiinteä ruoka-astia sekä automaattitäytöllä varustettu juomakuppi. Tallissa on karsinoita kahdella käytävällä yhteensä 20 kappaletta. Karsinoihin pääsee myös tallin sisältä. Lisäksi tallissa on tilat hevosten varusteille ja rehuille.
Tallin päädyssä on iso toimisto, jossa Kiia hoitaa tilan paperisodan sekä säilyttää kaikki hevosten asiakirjat omissa kansioissaan. Tallityöntekijöitä ajatellen toimiston vieressä on kohtuullisen kokoinen taukotila, jossa on mahdollisuus lämmittää omia eväitä tai tehdä kaksilevyisellä hellalla ruoka alusta asti itse. Lisäksi tilassa on pukuhuone lukittavine kaappeineen sekä kaksi suihkua.
|
|
|
|
|
Tilaan kuuluu laajat laidunmaat, joita käytetäänkin ahkerasti, sillä hevoset viettävät pääsääntöisesti aikansa ulkona erisuuruisissa laumoissa. Lähellä varsomista olevat tammat pidetään tallissa tai läheisissä tarhoissa valvomisen helpottamiseksi. Tilalla myös orit ovat omissa pienissä laumoissaan ja erotetaan yleensä toisistaan vain tammojen kiima-aikana turhien nujakoiden välttämiseksi. Jokaisella laitumella on pari katosta sekä useampi juotto piste, jotta yksikään eläin ei jää ilman tarvitsemaansa vesimäärää.
Liikutusta ajatellen tilalle on aidattu 40 x 20 metriä kenttä, jota käytetään useimmiten western harjoituksiin mutta kyllä siinä joskus näkee harjoiteltavan saddle seatiakin varten – tavallisimmin kisojen alla. Useimmat ratsastajat kuitenkin lähtevät mieluiten kiertämään tilan maille ja harjoittavat hevosten herkkyyttä ja ratsastettavuutta samalla.
Laidunmaiden ympärillä kulkee erimittaisia teitä, joilla pystyy kulkemaan myös tilan käytössä olevilla lava-autoilla tai mönkijöillä, joten hevosten ja aitojen kunnosta huolehtiminen on sujuvaa. Toki näillä reiteillä voi käydä ratsastamassakin. Lisäksi naapurien kanssa ollaan sen verran hyvässä sovussa, että ei saada haulikosta, vaikka heidänkin puolelle päädyttäisiin. Tokihan toisena lähinaapurina on Aaronin isän karjatila. Tilalla on myös rantaoikeutta Sardis Lake –nimiseen järveen, jossa hevosia voi hyvällä omalla tunnolla käydä kahluuttamassa tai uimassa.
Tilan päärakennus on rakennettu vuonna -59, mutta siitä on näiden vuosikymmenien aikana pidetty hyvää huolta ja viimeisin remontti tehty loppu vuodesta 2018. Kaksikerroksisessa rakennuksessa on alakerrassa iso ns. pääeteinen, jota tosin käytetään pääasiassa vain juhlien aikaan. Lisäksi alakerrassa on avoin keittiö-olohuone, jossa on helppo seurustella vieraiden kanssa. Keittiön tasot ovat tummaa graniittia ja kaapistot luonnonvalkoiset. Keittiön kruunaa iso saareke, jonka äärestä Kiian löytää hyvin todennäköisesti, jos naista ei tallissa näy. Koko tilan katseenvangitsija on 10 hengen pirttipöytä, joka on talossa ollut alusta lähtien. Sujuvan arjen takaamiseksi pariskunta laajensi kodinhoitohuonetta, jotta tila saatiin käytännöllisemmäksi ajatellen koirien kanssa puuhailua, saappaiden pesua ynnä muuta likaista touhua ajatellen. Alakerrassa on myös wc-kylpyhuone. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta sekä kaksi wc-kylpyhuonetta. Pariskunnan käytössä olevassa päämakuuhuoneessa on oma kylppärinsä ja mahdollisille lapsille tai vieraille on siten omansa.
Päärakennuksen takaa löytyy katettu patio, jossa on illanistujaisia ajatellen mukavat terassikalusteet pehmusteinen ja grilleineen. Lisäksi löytyy uima-allas, joka on kaikkien (myös tallityöntekijöiden) vapaassa käytössä. Aaronin äiti on hoitanut paikallisen puutarhurin kanssa yhteistyössä pihan maisemoinnista, joten päärakennuksen ympäriltä (sekä jonkin verran tallilta) löytyy erinäisiä pensaita ja kukkaistutuksia.
|
|
|
|
Vierastaloon tehtiin mittavia muutoksia vuoden 2018 remontissa, jotta sinnekin saatiin avoin keittö ja olohuone. Lisäksi talossa on makuuhuone ja vessallinen kylpyhuone. Keittiössä niin sanottu jenkkikaappi, joten vieraat saavat halutessaan pitää omat eväät yksityisesti.
Tilaa ylläpitää nuori pariskunta, Kiia ja Aaron Hadaway, ja tilan töihin osallistuu omien töidensä ohella Hadawayn perhe muutenkin. Pariskunta tutustui Kiian ollessa vuoden mittaisella työsopimuksella Aaronin isän farmilla. Alla on esitelty tilan henkilöitä ja heidän historiaansa. Lisäksi lyhyet kuvaukset muista tilalla pyörivistä henkilöistä.
Kiia Hadaway (os. Haarasto) on 27-vuotias suomalaissyntyinen - nykyisin yhdysvaltalainen - nainen, joka asui parikymppiseksi Vantaalla. Luonteeltaan vaaleatukkainen nainen on iloinen ja avoin, joten hänen kanssaan on helppo tulla toimeen. Kiitosta on myös tullut niin ”kotitallilta” kuin harjoittelupaikoistakin reippaasta ja oma-aloitteesta työotteesta sekä eläinten huomioimisesta yksilöinä. Kiia on suorittanut Suomessa kaksoistutkinnon (ammatillinen tutkinto hevosenhoitaja, erikoistumien jalostukseen) Ypäjällä sekä harrastanut hevosia koko ikänsä. Toisen asteen koulutuksen jälkeen nainen pudotti perheellensä varsinaisen pommin ilmoittaessaan lähtevänsä Mississippiin vuoden pituiselle työreissulle Hadaway Farmille. Olihan nainen jo työharjoitteluissa käynyt Euroopassa, joten sinänsä halu lähteä ulkomaille ei olisi pitänyt tulla vanhemmille yllätyksenä.
Hadaway Farmilla Kiia teki pääasiallisesti hevosenhoitajan töitä ja opetti tilan varsoja arkisiin asioihin, kuten riimun pitoon ja kavioiden hoitamiseen. Lisäksi kun Mark Hadaway (Aaronin isä) sai vihiä naisen ratsastustaidoista, niin pääsipä naikkonen myös perinteiseen karjanajoon mukaan. Toki Kiia teki tilalla myös muita töitä vaikka pääasiassa pysyttelikin hevosten parissa. Vapaa-aikaansa nainen vietti sattuneista syistä farmilaisten kanssa niin farmilla kuin nuoremman porukan kanssa kaupungillakin. Kiia tutustui Aaroniin sekä tämän pikkusiskoon Heatheriin farmilla sekä heidän ystäviinsä kaupungissa, joten pian sosiaalisen naisen tuttavapiiri oli jo kohtuullinen eikä yksinäisyys iskenyt. Vanhin poika, Lucas, jäi pestinsä aikana etäiseksi mutta myöhemmin Kiia tutustunut paremmin häneenkin. Rakkaus Aaroniin ei syntynyt ensisilmäyksellä vaan tunteet kasvoivat vuoden kuluessa. Kun Kiian vuosi farmilla läheni loppuaan, uskalsi Aaron kokeilla kepillä jäätä – ja sillä tiellä ollaan yhä.
Aaron on karjatilallinen henkeen ja vereen, mistä pariskunnalla onkin välillä kinaa. Kiia kun ei tilalle karjaa huoli. Kolmekymppinen mies on osallistunut tilan töihin pienestä lähtien, joten mikään karjaan liittyvä ei tuota tälle kaverille hankaluuksia. Luonteeltaan Aaron on puhelias, huumorintajuinen sekä harkitseva. Siinä missä Kiia on hankkimassa uutta hevosta suin päin, on Aaron suitsimassa intoa kysymällä, että onko se nyt ihan pakko hankkia. Hyvin perhekeskeinen mies auttaa yhä useamman kerran viikossa isänsä farmilla.
Mies on istutettu satulaan heti kun tasapaino on pitänyt ja herra hallitseekin useimmat hevoset hyvin helpon ja vaivattoman oloisesti. Englantilaisesta ratsastuksesta mies ei ole koskaan ollut kiinnostunut mutta westernissä kisasi ahkerasti nuorempana. Kun mies saavutti täysi-ikäisyyden, vaihtui vauhtilajit karjankäsittelyyn ja useammista kilpailuista on siinäkin lajissa palkinto tullut kotiin.
Paikallisten nuorten naisten keskuudessa Aaron on ollut hyvinkin suosittu, mutta mies ei ole kovinkaan monelle lämmennyt. Kyllähän mies on useammankin neidin kanssa käynyt illallisilla mutta siihen se sitten on jäänyt. Kiiassa mies ihastui avoimeen luonteeseen mutta treffeille pyytäminen oli miehelle hankalaa. Naisen työsopimuksesta taisi olla jäljellä noin pari kuukautta kun Aaron sai vihdoin tehtyä asialle jotakin. Ensimmäisten treffien jälkeen tuli toiset ja kolmannet. Ja ennen Kiian sopimuksen päättymistä oli pariskunta virallisesti yhdessä.
Kiia ja Aaron seurustelivat kolmisen vuotta ennen kuin Aaron kosi isänsä farmin laitumen reunalla auringon laskiessa. Naimisiin pari meni noin vuotta myöhemmin. Kiia teki töitä Hadawaylla mutta halu muuttaa omaan kotiin kyti. Lisäksi Kiia osti ensimmäisen oman hevosensa pilkka hintaan paikallisesta huutokaupasta, jossa oli Markin ja Aaronin kanssa. Kun Kiia tutustui ostamaansa arabiin paremmin, ihastui nainen tammaan kovasti. Rakkaus arabeihin syttyi. Kuukausi Kiian saaman lottovoiton jälkeen Harrisin tila tuli myyntiin ja loppu onkin sitten historiaa.
Aaronin perheeseen kuulu isä Mark ja äiti Maria. Mark ja Maria menivät naimisiin nuorina ja kun Old-Man Hadawaysta aika ajoi ohitse, niin Mark jatkoi isänsä työtä farmilla. Pariskunnalla on kolme lasta; Lucas, Aaron ja Heather.
Mark on juronnäköinen mies mutta todellisuudessa hän on ystävällinen ja reilu. Kohtelee palkollisiaan asiallisesti ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Ei turhan paljon jutustele mutta perhepiirissä saattaa innostua kertomaan tarinoita omasta nuoruudestaan. Markin tummanruskeat hiukset ovat jo alkaneet harmaantua mutta katse vihreissä silmissä on valpas. Mark on tarjonnut useille nuorille lyhyitä työsopimuksia farmilla, jolloin nuoret ovat saaneet työkokemusta ja kenties näin pysynyt kaidalla tiellä. Markin oma sisko ajautui teini-ikäisenä epämääräisiin piireihin ja kuoli ”velanperinnässä saatuihin vammoihin”, jonka vuoksi Mark kokee nuorten auttamisen tärkeänä.
Maria (os. Atwood) on lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä nainen, josta ei voi olla pitämättä. Siinä missä Mark pitää farmin asiat työn kovettamissa kourissaan, niin Maria hoitaa kodin ja muonituksen. Pitkähköt hiukset ovat yleensä tällä ruskeasilmäisellä naisella nutturalla. Marian iloinen puheensorina täyttää useimmiten keittiön, josta leviää herkullinen ruuan tai leipomuksien tuoksu. Todellinen äitihahmo siis kaikille farmilla aikaansa viettäneille nuorille. Kokkaa usein kuin pienelle armeijalle, joten usein työntekijät saavat ruuan farmin puolesta.
Lucas on Aaronia kolme vuotta vanhempi. Siinä missä Aaron avoin ja sosiaalinen on Lucas enemmän itsekseen viihtyvää sorttia. Lucas on isänsä tavoin tummahiuksinen mutta äidiltä on peritty tummat silmät. Ulkonäkö on siis oikein naisia houkutteleva. Lucas on kuitenkin ollut jo useamman vuoden naimisissa Julian kanssa ja pariskunnalla on kaksi lasta; 5-vuotias Joakim ja 1,5-vuotias Isabella. Lucas tulee aikanaan jatkamaan Markin jalanjäljissä farmin isäntänä.
Heather on kuin äitinsä kopio, ainakin kun Marian nuoruuskuvia katselee. Tämä solakkavartaloinen nainen onkin muuten poikkeus sääntöön mitä tulee farmin elämään. Aaronia viisi vuotta nuorempi neitonen ei ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut lehmitytön elämästä vaan on enemmän uranaisia. Heather on kuitenkin joutunut nuorempana osallistumaan farmin arkeen, joten mikään keltanokka nainen ei karjan kanssa ole. Kuitenkin jos hän itse saa valita, niin lakimiehen (tai naisen..) orastava ura on paljon parempi. Vaikka Heather ei enää farmilla asukaan, niin hän käy siellä silti vähintään kerran viikossa.
Kiian vanhemmat, Juhani ja Eeva, asuvat yhä Vantaalla omakotitalossaan, jossa Kiiakin asui koko lapsuutensa sekä nuoruutensa. Vaikka Kiialla on perheeseensä useampi tuhat kilometriä väliä, niin silti hän on yhteydessä vanhempiinsa viikoittain ja pikkuveljeenkin kuukausittain. Vanhemmat ovat usein joulun ja uuden vuoden Hadaway Ranchilla, jolloin he majoittuvat vierastalossa.
Juhanilla on tummat hiukset ja vihreät silmät. Luonteeltaan mies on hiljainen ja arvostaa yksityisyyttään, jonka vuoksi mies ei houkuttele tutustumaan. Ammatiltaan Juhani on kirurgi ja hän on työssä pääsääntöisesti yksityisessä sairaalassa. Vapaa-ajallaan mies rentoutuu mielellään kalastuksen parissa.
Kiian äiti, Eeva, on tyttärensä tavoin vaaleahiuksinen mutta sinisilmäinen. Energinen ja ehtivä nainen on tehnyt pitkän työuran peruskoulun opettajana. Sosiaalinen ja avoin nainen on patistellut molemmat lapsensa vähintäänkin keskinkertaisiin suorituksiin aineessa kuin aineessa. Vapaa-ajallaan Eeva tykkää puutarhan hoidosta (tuleekin hyvin toimeen Marian kanssa) sekä lukemisesta.
Kalle on Kiiaa kaksi vuotta nuorempi. Nuorukainen on opiskellut itsensä sähköalan insinööriksi. Tummatukkainen nuorimies on tiettävästi sinkku, jolla olisi kyllä vientiä mutta Sitä Oikeaa ei sitten kai ole sattunut kohdalle. Vaikka pitääkin siskostaan, niin ei silti turhan usein eksy Amerikan mantereelle.
Talli kuva © carlfbagge (Lisenssi)
|
|
VRL
ARJ & ARJ Laatuarvostelu
WRJ
Ulkoasu © M Layouts
Muut © Hadaway Ranch
Kuvien tekijänoikeudet ovat mainittu kuvien yhteydessä. Mikäli tekstit eivät ole minun käsialaani myös tällöin tekijänoikeusmaininta on kyseisen tekstin yhteydessä mainittu. Luvaton kopiointi on kielletty.